Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta

Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta

  • Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta
  • Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta
  • Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta
  • Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta
  • Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta

Rautatietykistö Suomessa - Unohdettu osa rannikkopuolustusta

Hinta 38,00 €

Rautatietykistö on monessa maassa kuulunut rannikkotykistöön, näin myös Suomessa. Rautatietykit ja rautatiepatterit ovat jääneet suhteellisen tuntemattomiksi jopa suomalaisille tutkijoille, vaikka Suomen käytössä oli talvisodan ja jatkosodan aikana tehokkaaksi osoittautuneet rautatiepatterit. Varsinkin jatkosodassa sotasaaliina saadut ajanmukaiset tykit toivat arvokkaan lisän tykistön tulivoimaan. Sotien jälkeen sotasaalistykit palautettiin Neuvostoliittoon, jossa niistä monet olivat aktiivikäytössä ja ovat nyt museoituina. Suomessa yksi rautatiepatteri oli olemassa 1960-luvun lopulle saakka.

Tämä kirja kertoo erityisesti rautatiepattereiden merkityksestä ja saavutuksista Suomen sodissa.

Kirjan kirjoittaja, sotatieteiden tohtori ja yleisesikuntakomentaja evp. Ove Enqvist, on kirjoittanut useita tietoteoksia sekä lukuisia artikkeleita kotimaisiin ja ulkomaisiin julkaisuihin ja toiminut mm. Rannikon Puolustaja -lehden päätoimittajana.

  • Noin 160 valokuvaa sekä karttoja ja piirroksia
  • Sidottu, kovakantinen teos
  • 128 sivua
  • Koko 210 x 297 mm
  • ISBN 978-952-7260-16-6

Toimituskulut

Posti
3,00 €

Edellytämme uusilta asiakkailta pdf-laskun maksamista ennen tilauksen toimittamista.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot:

Verkkokauppa

Kustantaja Laaksonen
Yhdyskunnantie 55 A
00680 Helsinki

+358407382716
info@kustantajalaaksonen.fi
www.kustantajalaaksonen.fi
1537043-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksuvaihtoehtoina toimivat pdf-lasku tai tilauksen mukana toimitettava lasku. Edellytämme uusilta asiakkailta pdf-laskun maksamista ennen tilauksen toimittamista.

Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt toimitusehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys kustantajaan. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan meihin yhteyttä. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Meihin saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Lähettämällä sähköpostia osoitteella info@kustantajalaaksonen.fi tai soittamalla puhelinnumeroon 0407382716.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Edellytämme uusilta asiakkailta pdf-laskun maksamista ennen tilauksen toimittamista. Yli 100 euron ostoksista emme peri toimituskuluja.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusoikeus

Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Ennen palautusta ole meihin yhteydessä joko sähköpostilla tai puhelimitse, niin voimme sopia palautustavasta ja kustannuksista.

Peruutusoikeus

Tuotteen tilauksen voi peruuttaa, jos tilattua tavaraa ei ole vielä toimitettu. Mikäli peruminen tehdään myöhemmin, veloitamme tilaajalta toimituskustannukset, käytännössä pakkausmateriaalimaksun ja toteutuneen postimaksun.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilausta, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti yhteystiedoissa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, täytyy asiakkaan välittömästi tehdä asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita